lauantai 8. huhtikuuta 2017

Kevät etenee!


 Exotic gardenilta tilaamani siemenlähetys saapui viimein
eli kohta puoliin pääsen kylvämään taas uusiakin kokeiluja kuten;
Tuoksumeloni 'Queen Anne's Pocket Melon'
"Kulttuuriperintö, jota on viljelty jo ennen vuotta 1790. Pienet, kananmunan kokoiset, kelta-oranssit hedelmät tuoksuvat ihanalta pitkän aikaa. Viktoriaanisella ajalla hienot rouvat kantoivat niitä hameen taskussa. Herkkuvihannes varsinkin lämpimän hunajan kanssa tarjottuna." 
Kesäkurpitsa 'Yellow Crookneck'
"Kulttuuriperintö 1700-luvulta. Pensasmainen. Pienet keltaiset, keilamaiset hedelmät, joissa on käyrät kaulat. Herkullinen, hieno voinmaku ja kiinteä malto."  

Ja vaikka vannoin, että en kylvä kuin yhtä tomaattia ja sitäkin vain korkeintaan neljä taimea, niin pakko oli nyt kokeilla toistakin uutta lajiketta, kun siihen törmäsin Nelson gardenin luomusiemen hyllyllä. 
Kantri lehdessä oli pieni juttu tästä marjatomaatista, jonka makua kehuttiin makeaksi karkiksi ja se muistuttaa suuresti Perun alkuperäisiä tomaattikantoja.
 Ja nyt ne ovat tämän kokoisia 1,5vk kylvöstä.
Talvetetut pelargonit alkavat jo olemaan 
sen näköisiä, että ovat hengissä ja odottelevat uutta multaa 
ruukkuihinsa.
Pääsiäisenä odottaa suuri pensasaitojen alasleikkuu operaatio, 
kevät etenee!

5 kommenttia:

  1. Marjatomaattia en ole koskaan kokeillutkaan. Kuinkahan pieniä tomaatteja tekee?

    VastaaPoista
  2. Marjatomaatti onkin mielenkiintoinen uusi tuttavuus. Kiva olisi jatkossa kuulla kokemuksiasi siitä. Myös tuoksumeloni kuulostaa hauskalta. Mukavaa sunnuntaita!

    VastaaPoista
  3. Missä talvetat pelargonisi? Tuoksumeloni kuulostaa herkulliselta!

    VastaaPoista
  4. Mikäli siemenpussia on uskominen niin marjatomaatin tomaatit todellakin on punaherukan kokoluokkaa, katsotaan mitä tulee :) Pelargoniat talvehtii talomme kellarikerroksessa yhdessä viileässä komerossa, jossa on ikkuna. Keväällä ne on melko kalvakoita ja vähä lehtisiä, mutta useimmiten saan ne heräämään eloon. Tuoksumeloneja yritän kasvihuoneessa ja viljelylaatikossa ulkona.

    VastaaPoista
  5. Hyvää pääsiäisen aikaa! P.s. blogissani on puutarhakirja-arvonta:)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...