keskiviikko 7. joulukuuta 2016

Suuri joulu pläjäys

Itselleni annan luvan pikku hiljaa ruveta jouluttelemaan 
siinä marraskuun puolen välin jälkeen ja joka viikko onkin sitten tullut kasvatettua näitä asetelmia.
Onneksi taas pitkästä aikaa, voi sanoa vuosiin, kelit ulkona ovat mukavasti tukeneet tunnelman nousua pienellä lumikerroksella ja vaihtelevilla pakkasasteilla.
 Olkkarin kaapin päällä  joulumaassa on "joulukara" koristeineen  ja nyt olen innostunut näistä purkkipuista, niin männyntaimi on lasipurkissa. Yhtä kukkivaa hyasinttia olen pitänyt tuomassa tuoksua. 
 Kokeilin nyt tämmöisen appelsiininkuori koristenauhan tekoa ja lisäsin siihen myös neilikoita. Tuppasivat vain käpertymään kuivuessaan ja ajattelin jalostaa ideaa tekemällä koristeista 2-puoleisia laittamalla kaksi kuviota valkoiset puolet vastakkain ja kuivattaisin ne painon alla käpristymisen estämiseksi.
 Kynttilä astelmissa on hopealyhtyjen ja "lumilyhtyjen" kanssa männynoksia, käpyjä ja kristallipunoksia.
Valmiit asetelmat on käteviä, niillä saa nopsaan kynttilöillä valoa vaikka sähkökatkoksen aikaan niin, kuin tässä yhtenä iltana kävi.
 Luotto "jouluverhot" käytössä jo menena vuonna.
 Joulu ei tule ilman piarkakkutaloa tai useimmiten taloja.
Tyttärien kanssa tällä kertaa kylä koristeltiin keittiön hyllylle.
 Joulumaa myös keittiön ikkunalla;
siellä myös purkkipuu kuusentaimi ja jolumaailmoja purkeissa. pikarissa joululle tuoksuvaa mausteista tehtyä potpuria.
Bambi ja tontut toivottavat mukavaa, ihanaa ja mahdollisimman leppoisaa joulunaikaa!

3 kommenttia:

  1. Johan sitä nyt pitää jo jouluttaa..:) KAunista!

    VastaaPoista
  2. Onpa kauniita kuvia! Mukavia vuoden viimeisiä päiviä!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...