torstai 11. helmikuuta 2016

Arkistojen kätköjä



Olen ehdottomasti nostalgian ihminen;
esimerkiksi valokuvien suhteen,
ei riitä, että kuvat on tietokoneella tallessa
vaan ainakin kuvia lasten kasvamisesta, perhejuhlista ja reissuista 
täytyy saada perinteiseen valokuva-albumiin.
Niitä on sitten mukava välillä katsella sohvalla istuen.

Minusta on myös ollut mukavaa, kätevää ja nostalgista tehdä muistiinpanoja vihkoisiin ja kirjasiin.
Tällä hetkellä minulla on kaksi sellaista kirjasta;
toinen ajatelmille ja lainauksille ja toinen tietenkin puutarhan suunnitteluun.

Tosin nyt olen tuon puutarhan muisti/suunnittelu kirjan kanssa ruvennut havaitsemaan pieniä ongelmia;
sivuille on kertynyt sinne tänne sekaisin vinkkejä pihan kasvien hoidosta, suunnitelmia vuosittaisista kylvöistä ja kausikasveista, listoja niistä kasveista joita haluan joskus
jne...

Kaikkia suunitelmia menneiltä vuosilta ei yksinkertaisesti enää tarvitse ja lista halutuista kasveista tarvitsee päivitystä,
jotkut on hankittu ja toiset ei vaan syystä tai toisesta edes enää kiinnosta.

Ryhdyinkin nyt näpyttelemään kirjan sisältöä tiedostoiksi koneelle. 
Kirjaakin täytän jatkossa, se on hyvä nopeasti tuleville oivalluksille jotka täytyy saada pikimmiten kirjattua muistiin.

Siivouksen kohteeksi joutui myös siemen varasto, osa siemmenistä oli jo ikääntynyt niin, että ne meni suosiolla biojäte astiaan. 
Lootaan tulikin sopivasti sitten kolo uusille hankinnoille :)

3 kommenttia:

  1. Minullakin on kirjattuna pihasuunnitelmia, tosin kansioon. Niitä suunnitelmia on mukava tehdä talven mittaan.

    VastaaPoista
  2. Voi, saisinpa minäkin muistiinpanot ja suunnitelmat järjestykseen.

    VastaaPoista
  3. Voi, saisinpa minäkin muistiinpanot ja suunnitelmat järjestykseen.

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...