tiistai 1. syyskuuta 2015

Ylämäki, alamäki...

Puutarhan kanssa elo on vähäin kuin parisuhdekkin;
niitä ylämäkiä ja alamäkiä on.
 Tuossa olin jo alamäessä, kun enää ei oikein jaksanut pihatyöt innostaa; pitääkö muka vielä istuttaakkin jotain?!
Tietyt pihan kolkat näyttää vähemmä hehekeiltä.
Ja omavavaraisuuden unelma murenee piskuisiin porkkkanoihin
ja mutantti maisseihin.
 No onneksi perunat ovat kauniita ja maukkaita.
Kirsikota tuli poimittua ensimmäistä kertaa huikeat 175g joita tuli 1 purkillinen rommi-sokeri-vanilja-kaneliliemeen säilöttynä.
Porkkanan kasvattamisen voi ottaa haasteena;
mikä siinä on, kun vuosi toisesnsa jälkeen tulos on heikko.
Syystä tai toisesta  kuihtuvasta puutarhasta
saa ihminen kasvattavaa oppia epätäydellisyyden olemassa olosta,
sen hyväksymisestä ja siitä kauneuden löytämisestä.
Myös 
luonnon voimista ja kiertokulusta;
kuivuus tekee nopeastikkin tehtävänsä
ja onkokaan kukan kauneus katoavaista, kun terälehdet putoaa.
 Onneksi vielä riittää helposti havaittavaa kauneuttakin; värikkäitä papuja ja kukkiakin; syysleimuja, daalioita, auringonkukkia ja muita kesäkukkia.
Ja perhosia on ollut viimepäivinä ihan mahdottoman paljon,
kerrassaan ennennäkemätön siipien lepatus.
Yhdellä silmäysellä on voinnut laskea kymmenkunta perhosta; neitoperhosia, amiraaleja ja suruvaippoja lekottelemassa auringossa tai ruokailemassa baarissa.

Pystypäin kohti syksyä!

2 kommenttia:

  1. Minäkin oon kerran kasvattanut porkkanoita siemenestä....kerrostalosta omakotitaloon, kun muutettiin ja pieni peltotilkkukin oli omasta takaa....maa oli kovin savista ja porkkanat olivat niin tiukassa, että talikolla niitä ylös kaivelin. Ja kuten varmaan arvaat ...suurempia eivät olleet, kuin nuo sinun...ohkasimpia vaan. Siihen loppui minun into itse kasvattamista porkkanoista..:D

    VastaaPoista
  2. En ole vielä koskaan saanut yhtään porkkanaa... Ihanat perhoset ja kuvat!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...