tiistai 13. tammikuuta 2015

Puutarhaa tv ruudussa ja valkokankaalla





Elokuva Eedenistä pohjoiseen on ollut valkokankaalla jo aikaa sitten, mutta ennen joulua se tuli televisiosta ja nyt sain sen viimein katsottua.
Puutarhoja hoiti aika persoonat :)
Elokuvan kuvaus oli kaunis ja mielellään sen katseli.


Elokuva A Little Chaos
on vasta tulossa teattereihin,
siinä teemat punoutuvat Versaillesin linnan puutarhan yhden osan rakentamisen ympärille.
Näyttää kivalle, vosi katsoa tuon, kun tulee.

Televisiostahan sitä kevääksi odottelee puutarhaohjelmia,
mutta toistaiseksi vuoden 2015 puutarhaohjelmista
en ole liiemmin tietoa löytänyt.
Sen verran bongasin, että
Strömsön puutarha-ohjelma alkaa 8.2.

1 kommentti:

  1. Sinulla on mielenkiintoinen blogi. Olen itse uusi blogimaailmassa; julkistin oman puutarhablogini vasta muutama viikko sitten. Onkin kiva käydä tutustua muiden blogeihin. Liityin blogisi seuraajaksi. Hyvää talven jatkoa sinulle!

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...