sunnuntai 2. maaliskuuta 2014

Maaliskuussa se alkaa

Oman puutarhankauden aloitus.
Viikon päästä suunnittelin 
ottavani pelargoniat varastosta sisälle
ja kylvö puuhatkin aloittelen.

Suurin osa siemenistä onkin jo 
odottamassa kylvöjä, osaa odotan vielä
postin tuovaksi.
Tänä vuonna siemenet ostin:
Exotic gardenilta, Korpikangas siemeneltä,
Villin niitystä, paikallisesta Rautiasta ja
yksi pussi muun tilauksen lisänä Kauppilan puutarhalta.

Laskin pusseja yhteensä olevan n.42 kappaletta.
Minttuja kylvän kolmea uutta:
tarhäkäen-, hurtan- ja virginianvuoriminttua.
Basilikoista erikoisempia ovat:
vanilja- ja thaibasilika.
Yrttimaan uutena erikoisuutena
toivottavasti onnisttuu perinnekasvi Nukula.

Kukissa on erityisesti perhos & pölyttäjä kukkia
mm. jättiverbana, narsissitupakka(näillä ne kylvöt alkavat noin viikon kuluttua), huopakaunokki
jättiolkikukka, sarvileukoija.

Suunitelmissa olisi rakentaa köynnöstiipii
johon tulisi herneitä, ruusupapuja, krasseja
ja tuoksuhernettä.

Viljelylaatikoihin ja kasvihuoneeseen
on tulossa ihan perus hyvät lajit  
luomu & "tavallista"laatua olevista siemenistä.
Jättikurpitsan kasvatusta kokeilemme
ja härkäpapua jolla punaisen
sävyiset kukat.

1 kommentti:

  1. Mietin tuossa juuri, että jokohan pitäisi ottaa pelakuut sisälle, kun ovat kovati jo tehneet uutta lehteä..:)

    VastaaPoista

Related Posts Plugin for WordPress, Blogger...